Koulun juhlissa opiskelijoilta edellytetään asiallista käyttäytymistä ja tilaisuuteen sopiva pukeutumista. Itsenäisyys- , joulu- ja kevätjuhlat ovat arvokkaita tilaisuuksia. Alkoholin tai muiden huumaavien aineiden tuonti oppilaitokseen tai niiden vaikutuksen alaisena oleminen on ehdottomasti kielletty. Opiskelija tai hänen vanhempansa ovat korvausvelvollisia henkilöille ja/tai oppilaitokselle aiheuttamistaan vahingoista.
Itsenäisyysjuhla
Itsenäisyysjuhla ja syksyn lakkiaistilaisuus pidetään perjantaina 5.12.2014.
Joulujuhla
Syyslukukausi päätetään yhteisellä joulujuhlalla lauantaina 20.12.2014.
Ruusukonva
Lukion toisen vuosikurssin opiskelijat jättävät jäähyväiset koulunsa päättäville keskiviikkona 11.2.2015. Tarkoitus on pitää yhdessä hauskaa iloisen ohjelman, maittavan tarjoilun ja kenties tanssinkin merkeissä. Järjestelystä vastaavat toisen vuosikurssin opiskelijat. Ohjelman laadusta ja tilaisuuden valvonnasta vastaavat toisen vuosikurssin ryhmänohjaajat.
Penkinpainajaiset
Abiturienttien viimeinen koulupäivä on torstai 12.2.2015. Silloin on poikkeuksellinen ohjelma aamupäivällä. Sen toteutuksesta sovitaan erikseen abiturienttien kanssa. Ohjelman laadusta ja tilaisuuden valvonnasta vastaavat kolmannen vuosikurssin ryhmänohjaajat. Ensimmäisen vuosikurssin opiskelijat siivoavat koulun. Penkkariajelusta ja iltaohjelmastaan vastaavat opiskelijat itse. Ne eivät ole koulun toimintaa.
Vanhojen tanssit
Perjantaina 13.2.2015 vanhat tanssivat nuoremmille lukiolaisille. Vanhojen on käyttäydyttävä asiallisesti ja arvokkaasti. Tilaisuuden valvonnasta vastaavat toisen vuosikurssin ryhmänohjaajat. Lukioiden yhteinen vanhojentanssiesitys on perinteisesti perjantai-iltapäivällä.
Kevätjuhla ja lakkiaiset
Kevätjuhlaa ja lakkiaisia vietetään lauantaina 30.5.2015 Sibeliustalossa. Lahtelaiset ylioppilaat kokoontuvat Ristinkirkon sankarihaudalle lakkiaisten jälkeen klo 12.
Opinto-opas 2014-2015Kannaksen lukio4.6.2013