Lukion koulumatkatuki
Koulumatkatukea voi saada päivälukion opiskelija, jonka yhdensuuntainen koulumatka on opiskelijan asunnolta oppilaitokseen vähintään 10 km. Koulumatkan kustannuksien on ylitettävä 54,00€ / kk. Opiskelija maksaa itse aina vähintään 43€ / kk. Lisätietoja voi kysyä koulusihteereiltä tai Kelasta. (http://www.kela.fi/)
Opintotuki
Opintotukea voidaan myöntää oppilaitokseen hyväksytylle opiskelijalle, joka on taloudellisen tuen tarpeessa. Opiskelun on oltava päätoimista ja sen on edettävä opetussuunnitelman mukaisesti. Lukio-opiskelu katsotaan päätoimiseksi, kun se on laajuudeltaan vähintään 75 kurssia. Yksittäisen lukukauden aikana opiskelu katsotaan päätoimiseksi, jos opiskelija osallistuu sen aikana vähintään kymmenelle kurssille. Opintotukea myönnetään lukiolaiselle myös sellaisena lukukautena, jolloin hän osallistuu ylioppilastutkintoon vähintään kahdessa aineessa. Opintojen on myös kestettävä yhtäjaksoisesti vähintään kahdeksan viikkoa. Opintotuki voidaan myöntää sitä kuukautta seuraavan kuukauden alusta, jona hakija täyttää 17 vuotta. Opintotuen hakulomakkeita saa oppilaitoksesta, internet-palvelusta ja Kelan toimistoista. Lukiossa hakemukset jätetään koulun kansliaan, joka toimittaa ne edelleen Kelaan. Aikuislukiossa eli iltalukiossa opiskelua ei katsota päätoimiseksi, joten aikuislukion opiskelijat eivät saa opintososiaalisia etuuksia.
Opintotuki koostuu opintorahasta, asumislisästä ja opintolainan valtiontakauksesta. Opintoraha ja asumislisä ovat valtion rahoittamia avustuksia, jotka maksetaan kuukausittain opiskelijan pankkitilille. Opintoraha on veronalaista tuloa. Opintorahan ja asumislisän saantiin vaikuttavat opiskelijan ja hänen vanhempiensa tulot sekä mahdollisen avio/avopuolison tulot. Opintososiaalista tukea ei makseta kesäkuukausilta. Opintolaina on valtion takaama laina, joka maksetaan pankille takaisin opintojen päätyttyä. Valtio ei takaa opintolainaa, jos opiskelijalla on vakavia maksuhäiriöitä. Tietoja opintotuesta saat opintotukiesitteestä, kansliasta, opinto-ohjaajalta tai suoraan kansaneläkelaitokselta (Lahden toimiston puh. 020 635 1400, http://www.kela.fi/). Opintososiaalisten etujen hakeminen on opiskelijan omalla vastuulla.
Opiskelija-asunnot
Oppilastalo Oy, Borupinraitti 4, 15140 LAHTI, puh. (03) 882 310 tai www.soa.fi (kattaa suurimmat paikkakunnat)
Opinto-opas 2014-2015Kannaksen lukio4.6.2013