Niko Mäkelä on Vuoden nuori lahtelainen

Kannaksen lukion toisen vuosikurssin opiskelija Niko Mäkelä on valittu Vuoden nuoreksi lahtelaiseksi. Valintaa perusteltiin sillä, että Mäkelä on positiivinen, päättäväinen ja hän osaa myös kannustaa muita. Hänellä on Morbus hirayama -niminen, erittäin harvinainen selkäydinsairaus, jonka seurauksena kyynärvarsien ja kämmenien lihakset surkastuvat. Opettajat ja opiskelutoverit ovat saaneet ihaillen huomata, ettei sairaus suinkaan ole lannistanut sinnikästä Nikoa. Etelä-Suomen Sanomien palkitsemistilaisuudessa tekemässä haastattelussa Niko toteaa, että hän haluaa hoitaa opiskelut kunnialla päätökseen. Hyvin tärkeänä hän pitää myös sitä, että pystyy pitämään läheisistä huolta sekä auttamaan heikommassa asemassa olevia ja että hän saa olla opettavainen roolimalli. Hän onkin yksi Kannaksen lukion tämän vuoden tuutoreista. Erinomaisena esiintyjänä tunnettu Niko oli myös viime keväänä kansallisen veteraanipäivän juhlapuhujana. Koko Kannaksen väki onnittelee Nikoa hienosta saavutuksesta!

Kuva: Etelä-Suomen SanomatNikoMäkelä