Kuvataide- ja muotoilulinjan opiskelijat tekivät sarjakuvakurssin lopputyönä sarjakuvalehden Heinähattutappio, joka on luettavissa sähköisessä muodossa yllä olevan linkin kautta. Kurssia opetti lahtelainen sarjakuvataiteilija Petri Pelkonen, jonka ajatuksia sarjakuvasta ja opettamisesta voi lukea oheisesta haastattelusta.
Olen Petri Pelkonen, 43-vuotias sarjakuvataiteilija. Aloin piirtää ensimmäistä sarjakuvaani 10-11-vuotiaana. Tuolloin suurimmat vaikuttajani olivat Aku Ankka, Korkeajännitys, Asterix ja Peräsmies. Sarjakuvaurani uhkasi katketa kahdeksannen luokan lopulla, kun onnettomuudessa sain ilmakiväärin luodin aivoihini ja oikea puoli kehostani halvautui. Opettelin uudelleen puhumaan, syömään, kävelemään ja piirtämään. Aluksi inhosin jälkeä, mitä kankea käteni tuotti paperille, mutta äiti kannusti minua ja jaksoin jatkaa piirtämistä huonosta jäljestä huolimatta. Pikkuhiljaa taitoni palasi ja löysin jälleen ilon piirtämisestä.
Piirsin sarjakuviani pöytälaatikkoon ja mietin, miten yksinäistä sarjakuvien tekeminen on. Halusin muuta. Lähetin yhden sarjakuvani pienkustannelehteen ja se julkaistiin. Tästä rohkaistuneena ilmoittauduin Lahden nuorisotoimen järjestämälle sarjakuvakurssille. Kysyin kurssin päätteeksi, onko nuorisotoimella mitään sarjakuvaryhmää. Ei ollut. Päätin, että kohta on, ja tein julisteen, jossa ilmoitin Lahteen perustettavan sarjakuvaseuran. Ensimmäiseen kokoukseen ilmestyi seitsemän nuorta. Tämän jälkeen olin Lahden sarjakuvaseura Lasse Gronkin toiminnanjohtajana kahdeksan vuotta.
Sarjakuvaseuramme motto oli “Olemme suomen sarjakuvaskenen pohjamutaa ja ylpeitä siitä”. Etsimme aktiivisesti pöytälaatikkopiirtäjiä ja annoimme julkaisumahdollisuuden lehdessämme. Pääosassa oli tekemisen ilo ja hyvä seura. Gronkissa oli parhaimmillaan yli 20 aktiivista jäsentä ja julkaisimme useita sarjakuvakokoelmia.
Itseäni sarjakuvassa kiehtoo erityisesti sanan ja kuvan yhdistäminen tavalla, joka ei ole mahdollista missään muussa taiteen muodossa. Lukija on erittäin aktiivinen osa tarinan kerrontaa, sillä hän täydentää tarinan ruutujen välissä mielikuvituksellaan ja hallitsee miltei täysin tarinan etenemisnopeutta. Tähän ei pysty esimerkiksi elokuva. Sarjakuva opetusvälineenä on erityisen kiehtova. Ajattele vaikka historian kirjaa sarjakuvan muodossa. Jää varmasti paremmin mieleen kuin kuiva teksti. Miksi sarjakuvaa ei hyödynnetä opetuksessa enemmän?
Sarjakuvan tekijänä voi kehittyä pääosin kahdella tavalla: lukemalla ja piirtämällä sarjakuvia. Tämän lisäksi sosiaalinen tuki on tärkeää. Palaute omista töistä ja se, että voi kokea olevansa osa jotakin kokonaisuutta. Minulle Lasse Gronk täytti tämän tarpeen. Tekemisen pahin vihollinen on itsekritiikki. Osaat piirtää, jos osaat pitää kynää (kädessä) ja tehdä sillä jäljen paperiin. Mielestäni ilman hyvää tarinaa sarjakuva ei voi olla hyvä, mutta vähäinen piirustustaito ei estä tekemästä hyvää sarjakuvaa.
Suosikkisarjakuvatekijöitäni ovat Tove Jansson (Muumit), Carl Barks (Aku Ankka), Will Eisner (Spirit) ja Jeff Smith (Luupäät). Tämän päivän suomalaisista sarjakuvantekijöistä sydäntäni on lähinnä Petteri Tikkanen (Kanerva).
Minulla on ollut suuri ilo opettaa Kannaksen lukion kuvataidelinjalaisille sarjakuvan tekemistä. Koko porukka on tuntunut olevan hyvin motivoitunutta ja tulokset ovat huikeita. En malta odottaa, että saan kurssilta valmistuvan lehden käteeni. Moni on ylittänyt itsensä ensikertalaisena sarjakuvan tekijänä. Matka suuruuteen alkaa yhdellä askeleella, ehkä joku teistä on ottanut sen nyt.
