La classe en action! Erasmus+-projektitapaaminen Lahdessa 14. – 20.1.2018

Tammikuun puolessa välissä oli Kannaksen lukion vuoro vastaanottaa vieraita Italiasta, Portugalista, Saksasta ja Belgiasta EU-rahoitteisen ranskankielisen projektimme merkeissä.

Vieraat saapuivat sunnuntaina omien lentoaikataulujensa mukaisesti ja pääsivät tutustumaan lumiseen Lahteen, niin kuin toiveissa oli. Ensimmäisenä päivänä majoituttiin perheisiin. Suurimmalle osalle vieras oli tuttu entuudestaan, koska majoittaja oli jo päässyt käymään tämän kotimaassa. Saksalaisvieraat sen sijaan olivat uusia tuttavuuksia, sillä Saksan tapaaminen on vielä edessäpäin.

Kuten aiemmin mainittu, projektin ideana on tutustua ajankohtaisiin opetuskäytänteisiin mutta myös käsitellä erilaisia ideologisia teemoja. Suomessa teemana oli taide – Kannaksen lukion erityistehtävää kunnioittaen – sen hyödyntäminen kielenopetuksessa ja laajemmin suvaitsevaisuus. Näitä silmällä pitäen oli laadittu tutustumiskäyntejä mutta varsinkin erilaisia osallistavia aktiviteetteja.

Maanantaina ohjelma alkoi avajaisseremonioin. Vieraat pääsivät tutustumaan suomalaisiin oppitunteihin: suomalainen koulujärjestelmä herättää aina ihmetystä ja kiinnostusta. Tutustumista jatkettiin draamatyöpajan kautta samalla suvaitsevaisuusteemaa käsitellen. Päivän lopuksi sivistyslautakunnan puheenjohtaja Anneli Viinikka toivotti meidät tervetulleeksi kaupungintalolle.

Tiistaina oli vuorossa Helsinki-päivä. Aluksi katsottiin tärkeimmät nähtävyydet suomalaisopiskelijoiden toimiessa matkaoppaina. Kiasmassa pääsimme tutustumaan thaimaalaisen taiteilijan sekä Ars Fennica -ehdokkaiden taideteoksiin oppaiden johdolla. Pienen oman kaupunkiin tutustumisen jälkeen siirryimme Zodiak-tanssikeskukseen, jossa osallistuimme liiketyöpajaan ja pääsimme toteamaan, miten liikkeen avulla voi oppia kieltä.

Keskiviikkona kohteena oli ensin Lahden hiihtomuseo. Tämän jälkeen matkasimme Villähteelle Kaarisillan taide- ja toimintakeskukseen. Siellä molemmat teemamme sulautuivat hienosti yhteen ja näimme, miten hienoa toimintaa keskuksessa järjestetään erityistukea tarvitseville. Päivän päätteeksi liikunnanopettajamme Nelli Hagman järjesti luistelutuokion, jossa jotkut olivat ensimmäistä kertaa luistimilla!

Torstain taidetyöpajassa opiskelijat tekivät Kari Malisen johdolla ryhmissä graffiteja kiteyttäen yhteen sanaan Lahti-viikkonsa. Sitten aloitimme jokaiseen tapaamiseen kuuluvat ryhmätyöt. Iltapäivä huipentui vanhojen tanssien seuraamiseen ja jopa osallistumiseen!

Perjantai alkoi musiikin merkeissä. Musiikinopettajamme Erja Könönen tutustutti vieraat suomalaiseen kansallissoittimeen, kanteleeseen. Yhdessä laulettiin Jaakko-kultaa seitsemällä kielellä. Laulaminen on erittäin hyvä tapa tutustua kieliin ja vaikkapa harjoitella ääntämistä. Ryhmätyöt tehtiin pääosin valmiiksi perjantain aikana. Illalla tultiin vielä takaisin koululle päätöstilaisuuden merkeissä. Ruokaa, puheita, ohjelmaa, valokuvia viikon varrelta… ja jäähyväisiä.

Lauantaina saattelimme vieraat Lahden matkakeskukseen, josta he lähtivät kotimatkalle. Huhtikuussa matkustamme vielä Saksaan, jossa ohjelmassa on ainakin videon tekemistä. Projekti päättyy virallisesti syksyllä 2018, jolloin maiden koordinaattorit kokoontuvat ja laativat loppuraportin.