We are Europe 3

Vuoden kuudes viikko sujui Kannaksen lukiossa kansainvälisyyden merkeissä. Yhtä aikaa olivat käymässä niin espanjalaisen kuin ranskalaisenkin yhteistyökoulun ryhmät.

Ranskalaisen Lycée Camille Sée -lukion kanssa yhteistyö alkoi vuonna 2013. Tällöin päätimme tehdä Eurooppa-teemaisen englanninkielisen projektin, johon osallistuisi parikymmentä lukiolaista kummastakin maasta. Projekti koostuisi nettiympäristössä olevista aiheeseen liittyvistä tehtävistä sekä vierailuista puolin ja toisin.

Nyt ollaan siis jo projektissa kolme. Tällä kertaa toimintakausi kestää aiemman kahden vuoden sijaan vain vuoden. Kannaksessa osallistujia on sekä ensimmäisen että toisen vuoden opiskelijoissa, ja kaikkia yhdistää halu käyttää vierasta kieltä sekä tutustua elämään Suomen ulkopuolella. Euroopan unionin asettaman kulttuuriperintövuoden kunniaksi kummassakin maassa tehtiin aluksi power point -esitykset erilaisista taruhahmoista, kansansaduista tai muista merkittävistä hahmoista. Tämän jälkeen käyttämällämme etwinning-alustalla esitettiin pohdintoja ja kommentteja, miten näitä voisi nykyaikaistaa.

Ranskalaiset tulivat tällä kertaa ensin Suomeen mutta kuten aina, keskellä talvea. Vieraat majoittuivat suomalaisopiskelijoiden koteihin, mutta yhteistä ohjelmaa oli runsaasti. Aiemmasta poiketen vierailun alku ajoittui viikonloppuun, joten tulimme lauantaina kouluun, jossa ohjelmassa oli erilaisia tutustumisaktiviteetteja, ja kaikki varmasti juttelivat kaikkien kanssa ainakin vähän. Välipalan jälkeen lähdimme kohti Isku-areenaa seuraamaan Pelicans-peliä paikan päällä.

Sunnuntai oli perhepäivä, ja kukin omalla tavallaan tutustutti ranskalaisensa suomalaiseen viikonlopun viettoon. Maanantaina aloitettiin rehtorin tervehdyksin ja käytiin läpi tulevan viikon ohjelmaa. Oppituntien seuraamisen jälkeen kaupunginvaltuutettu Merja Vahter toivotti meidät tervetulleiksi Lahden kaupungintalolle. Iltapäivällä ajelimme Messilään pulkkamäkeen. Viileästä tuulesta huolimatta sää suosi ulkoilma-aktiviteettiamme.

Tiistaina tutustuimme pääkaupunkiimme. Tärkeimpien nähtävyyksien jälkeen siirryimme Kansallismuseoon, jossa oppaiden avulla kiersimme Suomen tarina -näyttelyä. Parin tunnin vapaa-ajan jälkeen menimme vielä Ateneumiin, jossa ohjelmassa oli ensin näyttelyn esittelyä, sen jälkeen vapaata kiertelyä. Näimme esimerkiksi, miten jotkut merkkiteokset olivat kokeneet uuden tulemisen ankkaversioina.

Keskiviikkona aloitettiin ryhmätyöskentelyt. Tehtävänä oli sekaryhmissä tuottaa nykyaikainen versio suomalaisesta kansantarusta tai hahmosta aiempien keskustelujen pohjalta: tehdä suunnitelma, miettiä rooleja ja kuvata video. Iltapäivällä ranskalaiset kävivät Lahden lähes pakollisessa kohteessa, Hiihtomuseossa, hyppäämässä simulaattorilla ja ihailemassa mäkihyppytorneja. Ilta huipentui espanjalaisprojektilaisten kanssa yhteiseen illanviettoon. Tarjolla oli opiskelijoiden nyyttäriperiaatteella tuomia herkkuja, tanssia sekä jokaisen maan ryhmältä jokin ohjelmanumero. Ilta tuntui päättyvän aivan liian aikaisin!

Torstaina oppituntien seuraamisen lisäksi jatkettiin ryhmätöitä, ja iltapäivällä tuotoksia katsottiin yhdessä päätöstilaisuuden merkeissä. Illalla menimme vielä Sibeliustalolle Sinfonia Lahden konserttiin, mikä oli hieno lopetus tämänkertaiselle vierailulle.

Perjantaina saattelimme vieraat bussille, ja pitkä kotimatka kohti Colmarin kaupunkia alkoi. Toukokuussa on meidän vuoromme matkustaa Ranskan kevääseen.