Kannaksen lukion alumni kuvataiteilija Anna-Karoliina Vainio

Kuka olet ja mitä teet tällä hetkellä?

Olen Anna-Karoliina Vainio, Helsingissä asuva ja työskentelevä kuvataiteilija. Työskentelen tällä hetkellä tekstiilitaiteen kanssa, pääasiassa ryijyjen ja kuvakudosten parissa.

Milloin opiskelit Kannaksen lukion Kuvataide- ja muotoilulinjalla?

Opiskelin Kannaksessa vuosina 2011-2014.

Millainen polku sinulla oli nykyiseen ammattiisi?

Olen aina tiennyt haluavani visuaalisen alan ammattilaiseksi, ja kuvataidepainotteisessa lukiossa opiskelu tuntui täydelliseltä valinnalta. Kannaksesta valmistuttuani hain Lahden muotoiluinstituuttiin graafisen suunnittelun linjalle, ja pääsin sisäänkin, mutta päätin silti viettää vuoden Limingan taidekoulussa tutkien, mitä oikeasti haluan tehdä. Limingassa havahduin siihen, että kuvataiteilijan ammatti on se, mitä todella haluan, ja hain Kankaanpään taidekouluun opiskelemaan, mistä valmistuin kuvataiteilijan papereilla keväällä 2019.

Mitä eväitä sait kuvataide- ja muotoilulinjalta?

Sain kuvislinjalta hurjasti rohkeutta ja vauhtia suunnata täydellä teholla kohti visuaalisen alojen ammatteja! Samanhenkisten ihmisten kanssa opiskelu oli todella rikastuttavaa.

Mitä haluat sanoa nykyisille kuvataide- ja muotoilulinjan opiskelijoille?

Nauttikaa omasta luovasta tekemisestä, tukekaa toisianne, älkääkä verratko itseänne liikaa muihin! Ja muistakaa, että maailma ei kaadu, vaikka ette tietäisi 18-vuotiaina mitä haluatte elämältä.

https://www.instagram.com/annakaroliinavainio/
https://www.annakaroliinavainio.fi/