Tiedote penkkareista ja vanhojentansseista keväällä 2022
Lahden kaupungin lukiot ovat päättäneet, että penkkarijuhla siirretään huhtikuun ensimmäiselle päivälle ja vanhojentanssit pidetään paikallaan, mutta striimataan kotiväelle. Molempien päätösten taustalla on opiskelijoiden kuuleminen. Päätökset olivat selkeitä, koska abiturienteista noin 90 % heille teetetyssä kyselyssä kannatti siirtämistä ja vanhojentanssikursseilla oli keskustelun perusteella päädytty striimaamiseen parhaana vaihtoehtona.
Lahden kaupungin lukioissa vietetään vanhojenpäivää ilman ulkopuolista yleisöä perjantaina 11.2. eli alkuperäisenä ajankohtana. Kannaksen ja Tiirismaan lukioissa vanhojentanssit striimataan koteihin perjantai-iltana 11.2. ja Lahden lyseossa 10.2. eli torstai-iltana. Lahden lyseon vanhat tanssivat lyseon liikuntasalissa. Kannaksen ja Tiirismaan lukion vanhat pääsevät ensimmäistä kertaa tanssimaan uuteen Paavolan kampuksen liikuntahalliin, joka tarjoaa tilaisuudelle upeat puitteet.