Halton Groupin vaihto-oppilasstipendit haettavissa

Halton Groupin stipendejä on haettavana vaihto-oppilasjärjestö YFU:n kautta toteutettavan vaihto-oppilasvuoden 2016–2017 rahoittamiseen.

Stipendit myönnetään ensisijaisesti Ranskaan, Kiinaan tai Brasiliaan suuntautuvaan vaihtoon. Stipendiä voi hakea myös muihin YFU:n tarjoamiin kohdemaihin. Stipendejä myönnetään 2-3 kpl ja ne kattavat vähintään 30 % vaihto-oppilasvuoden ohjelmamaksusta.

Stipendiä haetaan YFU:n sähköisellä hakulomakkeella mahdollisimman pian. Stipendejä myönnetään sitä mukaan kun sopivia hakijoita tulee. Hakuaika päättyy 15.1.2016. Lisätietoja vaihto-oppilasohjelmista ja hakulomakkeesta ohjeineen.

Päijät-Hämeestä kotoisin oleva Halton Groupin hallituksen puheenjohtaja Mika Halttunen vietti vaihto-oppilasvuotensa Youth For Understanding (YFU) vaihto-oppilaana USA:ssa v. 1977–78. Halttunen kirjoitti ylioppilaaksi Iitin lukiosta vuonna 1980. Halton Group ja Mika Halttunen ovat nyt mukana tukemassa Päijät-Hämeen nuorten kansainvälistymistä osallistumalla YFU:n stipendirahastoon lahjoittajana.

Vaihto-oppilasvuodella oli aikanaan suuri vaikutus lahjoittajan elämään. Se antoi kipinän kansainvälistymiseen ja yrittäjyyteen sekä erilaisten kulttuurien välisen vuoropuhelun ymmärtämiseen. Mika Halttunen kannustaakin nuoria kansainvälistymään lähtemällä maailmalle oppimaan kieliä ja kokemaan uutta kulttuuria ja toisenlaista elämää. Päijät-Hämeeseen lahjoittaja toivoo lisää kielitaitoisia nuoria menestymään ja viemään myös Suomi-tietoutta maailmalle.

Lisätietoja stipendeistä:

Vaihto-oppilasjärjestö Suomen Youth For Understanding ry (YFU) puh. 09-6226 130, yfu.finland@yfu.fi