Aamulla 11.3. Lapakiston luonnonsuojelualueen parkkipaikalle saapuu jono autoja. Kuvataidelinjan ensimmäisen vuoden opiskelijat ovat tulleet Lapakistolle tekemään ympäristö- ja yhteisötaidetta. Kun kaikki olivat saapuneet, suunnattiin Leena Valtosen johdolla ja Kari Malinen viimeisenä lyhyen metsätaipaleen läpi läheiselle laavulle, joka sijaitsi aivan järven rannalla.
Kari Malinen teki nuotioon tulet ja antoi ohjeet alkuideointiin. Heti laavulle saavuttu
a jakauduttiin pienempiin ryhmiin, joissa alettiin jalostaa paikan synnyttämiä ideoita ja suunnitella, millainen ympäristötaideteos toteutettaisiin. Jokainen ryhmä oli esitellyt ideansa, joista äänestämällä voittajaksi valikoitui järven jäälle jaloilla tampattava kuvio. Ikävä kyllä, kun sitten kuvislinjalaiset opettajat edellä marssivat reippaina jäänpintaa pidemmälle, alkoi kuulua siinä määrin epäilyttävää kirskuntaa ja natinaa, että päätettiin hipsiä varovasti rantaan ja pitää uusintaäänestys ympäristöteoksesta. Toisen kierroksen äänestyksessä voitti rantaan kiskotun veneen ympärille muotoiltava aallokko.
Toteutettava työ oli valittu, mutta lounasaika lähestyi, joten ennen töihin käymistä pidettiin evästauko lämpimän nuotion ympärillä. Sen jälkeen ryhdyttiin töihin. Nopeasti alkoi muotoutua selkeitä ryhmiä eri työvaiheisiin: Osa lapioi ja haki lunta, osa kasasi sitä aalloiksi ja osa muotoili ja tasoitti aaltoja. Työ sujui ihmeellisessä yhteisymmärryksessä. Varsinaista johtajaa ei ollut, mutta kuitenkin kaikki tiesivät, mitä tehdä. Tämä yhteinen näkemys teoksesta näkyi myös lopputuloksessa, sillä se oli todella yhtenäinen kokonaisuus, jossa aallot kuohuvat rantaan venettä kohti, lopulta saavuttaen sen.
Teoksen valmistuttua kokoonnuttiin yhä räiskyvän nuotion ympärille paistamaan Leenan tekemää tikkupullaa ja makkaraa. Siinä samalla kuivateltiin kastuneet hanskat ja jäätyneet sormet. Samalla pohdittiin ympäristötaideteoksen lopputulosta ja koko päivää muutaman kysymyksen kautta. Näistä kysymyksistä pidettiin pieni palaveri pullan ja makkaran jälkeen, ja sitten vielä siivottiin ratken jäljet ja roskat laavun ympäristöstä. Koko retki onnistui hyvin, sillä siitä selvittiin muutamilla kylmillä sormilla, hajonneella rikkalapiolla ja pikkuisella palelulla, vaikka varsinkin palelemisesta oli murehdittu paljon etukäteen. Aikataulutus onnistui myös hyvin, sillä kiire ei ehtinyt tulla, mutta toisaalta kun lähdettiin palaamaan laavulta, parkkipaikalla ei myöskään jäänyt joutoaikaa.
Mainio retkipäivä sai päätöksensä, ja kaikissa sen tavoitteissa oli onnistuttu. Etenkin sen päätavoite, ympäristö- ja yhteisötaide, onnistuivat yli odotusten. Vene lumiaaltoinen on muiden retkeilijoiden ihaltavana ja aika korjaa sen, kuten ympäristötaiteen luonteeseen usein kuuluu. Myös muisto retkestä ja yhteisötaiteen tekemisestä säilyy mielissä, mutta ajan myötä sekin haalistuu. Tosin se ei ehkä koskaan täysin katoa.
Teksti: Laura Ferm K15g
Kuvat: Leena Valtonen
