Lahden kaupungin lukiokoulutus on päättänyt, että kevään ylioppilasjuhlat järjestetään 5. kesäkuuta. Koronayhteistyöryhmän maanantaina 17.5. määrittelemien suositusten mukaisesti juhlat järjestetään porrastetusti ja terveysturvallisesti siten, että juhlasalissa on yksi ohjausryhmä kerrallaan ja juhla striimataan ylioppilaille ja kotiväelle katsottavaksi. Yleisöä juhliin ei voida kutsua.
Maanantai-iltapäivänä suositukset kuultuaan Lahden lukiokoulutuksen rehtorit tekivät abiturienteille pikaisen kyselyn, jolla selvitettiin, toivovatko he ennemmin pienryhmissä järjestettyä juhlaa kesäkuussa vai koko juhlan siirtoa elokuulle. Noin kaksi kolmasosaa toivoi, että juhla järjestetään joka tapauksessa kesäkuun alussa.
Abiturienttien toivomuksesta kaikkien lukioiden lakkiaisjuhlat järjestetään alkuperäisessä juhlapaikassa: Lahden lyseon lakkiaisjuhla striimataan Messukeskuksen Vesijärvihallista klo 9.00 alkaen, Kannaksen lukion juhla Sibeliustalosta klo 9.00 ja Tiirismaan lukion klo 12.00 alkaen sekä Nastopolin lukion juhla Nastopolista klo 12.00 alkaen.
Kannaksen lukion juhlan ohjelma rytmitetään niin, että jokainen ohjausryhmä saa nauttia jostakin ohjelmanumerosta. Lisäksi rehtori pitää pienen puheen joka ryhmälle erikseen.
Toivomme, että osaatte iloita saavutuksestanne ja nauttia juhlapäivästä, vaikka pandemiatilanteen takia emme voikaan tänä keväänä viettää yo-juhlaa perinteisellä tavalla. Teemme kuitenkin kaikkemme, että Sibeliustalossa on tyylikkäät puitteet, upea juhlatunnelma ja ylioppilaslakit jaetaan ja teidät julistetaan ylioppilaiksi asiaan kuuluvalla arvokkuudella.