Keskiviikkona 8.9.2021 kokoontui Niemen kampukselle sekä Theatrum Olgaan hyvä joukko lahtelaisia lukion toisen vuoden opiskelijoita kokemaan liveroolipelaamista. Pelitapahtumaa on valmisteltu koko viime lukuvuoden ajan. Pelin ideaksi haettiin Lahdelle tärkeä asia: vesi. Peli sai nimekseen Veden armoilla.
Pelissä simuloitiin tilannetta, jossa ilkeä pahis on saastuttanut Lahdelle elintärkeän veden. Tilannetta lähestyttiin muutaman tieteenalueen ja taiteen näkökulmasta. Opiskelijan tehtävänä oli olla yksi kriisin vastaavista, oman valitun työpajan alan ammattilainen. Jokaista työpajaa johti alan huippuasiantuntija, joiden apuna opettajat ohjasivat opiskelijoiden työskentelyä ja toimintaa. Peli oli larppi, jossa oli kevyet roolit, jokainen opiskelija oli roolissaan alan ammattilainen. Larpissa toimittiin roolista käsin yhteisesti sovitun mukaan. Pelin maailma oli Lahden tapainen kaupunki nimeltään Poukama, jossa vesi oli siis saastutettu ja asialle piti tehdä jotain.
Mukana tätä upeaa pelitapahtumaa luomassa olivat
– Lahden yliopistokampus
– Lahden kaupunki
– Lahden kaupunginjohtaja Pekka Timonen
– Lukiojohtaja Heikki Turunen
– Helsingin yliopisto
– Päijät-Hämeen LUMA-keskus ja Tiedeluokka SOLU
– Lappeenrannan teknillinen yliopisto LUT, erityisesti Parcas-projekti
– Theatrum Olga
– Pelikouluttaja ja pelitapahtuman vetäjä Jori Linnamäki
– Innokas joukko Lahden lukiokoulutuksen opettajia
– Lahden lukiokoulutuksen toisen vuoden opiskelijoita
Kuvassa Kannaksen lukion kuvataidelinjalaisia draamapajassa Theatrum Olgassa.
teksti ja kuvat: Leena Valtonen